Ketkä meistä ovat syntyneet siivoamaan vessoja?
Monet meistä tuntuvat ajattelevan olevansa syntyneitä tekemään jotain tiettyä asiaa. Jos he keksivät tämän asian ja tekevät sitä, he toteuttavat todellista itseään ja elävät autenttista elämää. Jos he taas eivät koskaan löydä tätä omaa tarkoitustaan, heidän elämänsä on ikään kuin hukkaan heitetty. Yleensä ihmiset tuntuvat ajattelevan tähän yhden asian olevan jotain hienona pidettyä, eli he ajattelevat olevansa syntyneitä taiteilijaksi, lääkäriksi tai joksikin vastaavaksi.
Kuullessani tällaisia ajatuksia päädyn tyypillisesti pohdiskelemaan, ketkähän meistä ovat syntyneet siivoamaan vessoja. Jos kaikki meistä nimittäin toteuttaisivat itseään tekemällä jotain näennäisesti hienoa tai merkityksellistä asiaa, kukaan ei siivoaisi vessoja. Tällä olisi kovasti epämiellyttäviä seurauksia kaikille näille taiteilijoille, lääkäreille ja vastaaville.
Kirjoittamani kirja, Työ, onnellisuus ja merkityksellisyys: työ tienä tiettömälle tielle (2024), pohtii osaltaan tätä kysymystä. Se perustuu noin 2000 vuotta vanhan daolaisen klassikon, Mestari Zhuangin (Zhuang Zi), opetuksiin viisaasta elämisestä epävarmassa ja epätäydellisessä maailmassa. Mestari Zhuang koostuu noin 300 pitemmästä ja lyhyemmästä tarinasta, joista sen näkemys viisaasta elämisestä nousee.
Yhdessä näistä tarinoista Kungfutse opetuslapsineen tapaa kyttäselän, joka pyydystää kaskaita tikulla. Kyttyräselkä on niin taitava tässä, että Kungfutse innostuu kysymään häneltä, onko hänellä jokin menetelmä1 kaskaiden pyydystämiseen. Kyttyräselkä kertoo harjoitelleensa pitkän ajan tikun käyttöä tasapainottelemalla tikun päällä yhä isompaa määrää palloja, kunnes kaskaiden pyydystämisestä tuli helppoa hänelle. Pyydystämällä kaskaita hän kertoo saavuttavansa virtauskokemuksen: ”Vaikka taivas ja maa ovat valtaisia ja olemassa olevien asioiden määrä on loputon, olen tietoinen vain kaskaan siivistä. En liikuta tikkua edestakaisin enkä sivulta toiselle. Mikään kymmenestä tuhannesta olevaisesta ei vie huomiotani kaskaan siivistä. Kuinka voisin olla onnistumatta?”
Kungfutse kommentoi tätä opetuslapsilleen: ”Tahdon keskittyessä jakamattomasti ja määrätietoisesti henki sulaa yhdeksi. Tämä kuvannee tätä kyttyräselkäistä herraa!”
Toisin sanoen Mestari Zhuangin vastaus tähän kysymykseen on nykytieteen mukainen: kukaan ei ole syntynyt sen enempää vessojen siivoajaksi kuin taiteilijaksi tai lääkäriksikään. Meistä tulee hyviä siinä, mitä määrätietoisesti harjoitamme2. Genetiikkamme ei määrittele meitä joksikin, vaan meistä muokkaantuu jotakin ollessamme vuorovaikutuksessa maailman kanssa.
Jos joku meistä on huono matematiikassa, kyse ei ole siitä, että hän olisi syntynyt huonoksi matematiikassa, vaan siitä, että hänelle on kehittynyt uskomus, että hän on huono matematiikassa, mistä sitten on muodostunut itseään toteuttava ennustus. Jos uskomme olevamme huonoja jossakin, emme harjoittele sitä määrätietoisesti.
Olisi outoa ajatella, että tarinan kyttyräselkä olisi syntynyt pyydystämään kaskaita tikulla. Sen sijaan kaskaiden pyydystäminen tikulla oli hänen tiensä tiettömälle tielle. Kyse ei ollut siitä, mitä hän teki, vaan siitä, millä asenteella hän sitä teki. Merkityksellisyys ei ole mikään joihinkin ammatteihin sisäänrakennettu asia, jota joissakin ammateissa on ja joissakin ei. Kyse ei ole siitä, mitä teemme, vaan siitä, miten sen teemme. Merkityksellisyys nousee suhteestamme tekemiseemme, eli siitä, miten näemme tekemisemme.
Toisekseen mikään työ ei ole lähtökohtaisesti merkityksetöntä. Jos kukaan ei siivoa, eivät kirurgitkaan voi leikata potilaita. Jos katsomme ammatteja kokonaisuusnäkökulmasta, on vaikea ajatella mitään ammattia merkityksettömänä. Olemme nyky-yhteiskunnassa hyvin keskinäisriippuvaisia.
Kukaan ei ole syntynyt siivoamaan vessoja, mutta siitä, että siivoaa työkseen, voi löytää merkityksellisyyttä aivan samalla kuin mistä tahansa toisestakin ammatista. Mikään ammatti ei ole lähtökohtaisesti parempi tai huonompi merkityksellisyyden näkökulmasta tarkasteltuna3. Kyse on omasta näkökulmasta ja asenteesta.
Tästä huolimatta ajattelen, että on töitä, joista puuttuu aito merkityksellisyys. Jos työ esimerkiksi perustuu siihen, että ylimyy vanhuksille tuotteita ja palveluita, joille heillä ei ole käyttöä, työpaikka kuormittaa työntekijöitä niin, että he palavat loppuun ja saavat psykosomaattisia oireita tai työskentelee lobbausfirmassa, joka yhtäältä toimii ympäristöä tuhoavien yritysten puolesta ja toisaalta ottaa asiakkaakseen ympäristöarvoja ajavia tahoja, eli sekä puolustaa että vastustaa samaa asiaa, voi olla vaikea saada erityisen syvää merkityksellisyyttä työstään. Jäljelle jää lähinnä palkka, asema ja toisten arvostus, eli suhde työhön on välineellinen, ei merkityspohjainen. Työn yksi merkitys on tuoda meille rahaa, mutta sen merkityksellisyys perustuu siihen, mitä saamme siltä välineellisten asioiden lisäksi.
Siivoaminen on varmasti yllä olevia vaihtoehtoja arvokkaampi ja merkityksellisempi työ4. Mestari Zhuangin tarinoissa tielle löytävät ovatkin tyypillisesti ihan tavallisia ihmisiä, kuten kokkeja ja puuseppiä, jotka oivaltavat heidän työnsä tarjoavan heille luontevan tien harjoittaa itseään ja löytää merkityksellisyyttä elämäänsä. Tämä on tarjolla meille kaikille asemasta ja ammatista riippumatta.
[1] Tässä menetelmäksi kääntämäni sana on dao, joka tarkoittaa menetelmää sen lisäksi, että se tarkoittaa muun muassa opastusta ja tietä. Tavallaan Kungfutse siis kysyy, onko kyttyräselkä löytänyt daon tekemisestään, kysyessään, onko hänellä menetelmää tekemiseensä. Tällainen moniselitteisyys ja kirjoitusmerkkien merkityksillä leikkiminen on hyvin tyypillistä Mestari Zhuangissa, jota pidetään sekä filosofisena että kirjallisena mestariteoksena.
[2] Edesmennyt asiantuntijuuden ja ihmisen suorituskyvyn tutkija, psykologian professori K. Anders Ericsson (1947–2020) käytti tästä englanninkielistä termiä deliberate practice. En ole varma, miten termi on muuten käännetty suomeksi, mutta itse pidän käännöksestäni määrätietoinen harjoittelu. Ensinnäkin tarvitsemme määrää, eli toistoja muodossa tai toisessa, tullaksemme hyväksi jossakin. Toisekseen harjoittelun pitää olla tietoista, eli läsnä olevaa. Kyse ei ole miten tahansa tehdyistä toistoista, vaan tietoisesti tehdystä harjoittelusta, joka tähtää paremmaksi tulemiseen. Lisäksi toki opetuksella ja valmentamisella on merkittävä rooli yhtälössä, sillä eri tavat harjoitella eivät tuota samaa lopputulosta. On parempia ja huonompia tapoja harjoitella. Toisin sanoen pelkkä härkäpäisyys ei riitä, vaikka sisua hommassa tarvitaankin.
[3] Se, että joistakin töistä maksetaan valtaisaa palkkaa ja joistakin luvattoman huonoa, on asia erikseen. Palkka on merkityksellinen siinä mielessä, että tarvitsemme rahaa pysyäksemme elossa. Lisäksi palkka kertoo meille työmme arvostuksesta. Jos koemme palkkamme epäoikeudenmukaiseksi, se nakertaa kokemustamme työn mielekkyydestä ja madaltaa hyvinvointiamme. Suomessa on eri määritelmien mukaan kymmeniä tuhansia tai satoja tuhansia työssäkäyviä köyhiä. Jos emme ratkaise tätä ongelmaa, yhteiskunnallinen eriarvoistuminen jatkaa kasvuaan, millä on ikäviä seurauksia meille kaikille.
[4] Kuten monet muutkin ikäluokkani ihmiset, tein teini-ikäisenä kesätöitä myös siivoojana. En varmastikaan silloin pohtinut sen merkityksellisyyttä sen enempää, vaan olettaisin nähneeni sen lähinnä tapana hankkia rahaa. Sitä elää ja oppii.
